Löytöjä ja kädentaidottomuutta

Sienipilviä ja romantiikkaa palaa joulupaussilta Villa Dystopia -päivityksellä, jossa keskitytään erityisesti omatekoisiin pikku tunnelmanluojiin halvalla. Avaan ilolla jutun kertomalla ensiluokkaisesta kirpputorilöydöstäni, kahdenkymmenen sentin pussillisesta pieniä muovikukkia.

Maailma on hiljaa. Liikenne loppunut ja äänet vaienneet. Linnut eivät enää laula puutarhoissa eikä hiiltyneisiin omenapuihin puhkea kukkia. Villa Dystopia olohuoneessa muovikukat jatkavat kuitenkin iloista kukoistustaan samalla tavoin kuin kymmenen, kolmekymmentä ja viisikymmentäkin vuotta sitten. Ehkä ne muistavat vielä vanhan maailman elämää sykkivän väriloiston.

Osa kukista oli sen verran kärsineitä, että katsoin parhaaksi irroittaa ne varsista ja käyttää johonkin hyödylliseen: keksin kaksi ensiluokkaista kohdetta. Kiinnittämällä kukkia ja helmiä rautalankaan tein ihanaa ja mielettömän retroa koristeköynnöstä hinnalla ja vaivalla, joka vastaa lähinnä makaronien keittoa. Se pääsi somistamaan Villan lastenhuonetta.

Sängyn koristelusta innoittuneena keksin valmistaa kukista ja kakkukynttilänpitimistä jälkiruokakulhoja ( jalaksi olisi sopinut varmasti myös esimerkiksi "donitsimainen" helmi, mutta näiden värit sattuivat sopimaan yhteen). Pidinpaketilla on hintaa noin euro, joten yksi kulho (paketissa 12 pidintä) on n. kymmenen sentin hintainen ja ulkoasultaan ensiluokkaisen retro ja hauska.

Toinen edullinen ja varsin vinkeä, joskaan ei itse keksimäni astiaidea on lasipullon korkista irroitettavan muoviosan muuttaminen lautaseksi joko maalaamalla tai vaihtoehtoisesti esim. liimaamalla siihen koristeellista lautasliinaa. Jälki on toki hieman rouheaa, mutta itsetekemisen riemu ja runsaat koristelumahdollisuudet korvaavat paljon.

Joulun aikaan sain äidiltäni käyttöön pienenpienen virkkuukoukun, joka innosti hiukan toisenlaisiin projekteihin. Yllätyin, kun sen ja ompelulangan käyttö ei eronnutkaan merkittävästi isommista välineista. Melko lyhyessä ajassa sain askerrelluksi keltaisen (oikeasti napitettavan) retroliivin ja samanvärisen päiväpeiton, joka taitaa kyllä olla vauvan kokoa, mutta on siitä huolimatta löytänyt tiensä Villa Dystopian lastenhuoneeseen. Ehkä talon muinaiset asukkaat eivät hennoneet laittaa sitä syrjään, vaikka heidän lapsensa (tyttö, arvelisin) kasvoi suuremmaksi.

Viimeisenä tällä kertaa paljastan sen äärimmäisen tuhon, jota Villa Dystopian keittiö on aikojen saatossa kokenut. Kukaan tuskin tietää, onko nurkan kasvusto saanut alkunsa vesivahingosta, lahonneesta huonekalusta vai epäonnisesta asukkaasta, mutta se mikä on varmaa on, että se on veikeä, vihreä ja loistaa pimeässä! Sammalmätäs on valmistettu maalatusta superlonista, outoa hometta (tai toisenlaista sammalta, eipä noista tiedä) esittää Fantasiapeleistä ostettu putu, jolla pöytäroolipelaajat tekevät ruohoa figuuriensa alustoihin. Sienet ovat pimeässäloistavaa fimoa, joten öisin kun maailma on aivan hiljaa ja vetää hitaita, radioaktiivisia hengenvetoja, keittiötä valaisee sienten kelmeä hohde. Jos yöpalanhimo iskee, niitä tuskin kuitenkaan on järkevää syödä.

Sienipilviä ja romantiikkaa poistuu nyt takavasemmalle ja muistuttaa, että äärimmäisessä hädässä likaisen veden suodattaminen sammalen tai tiheän kankaan läpi on turvallisempaa kuin sen juominen suoraan. Seuraavalla kertaa kurkistetaan, mitä Kissankellokartanossa on meneillään.

Odottamattomia vieraita

Tällä kertaa katsotaan, mikä katkaisee Kissankellokartanon leppoisan arjen, ja vilkaistaan muutaman valmiina ostetun nukkekodin huonekalun uutta ilmettä.

Puuvalmiit huonekalut saivat maalin - ja siivet!

"Jaa-a, ovathan nuo... mielenkiintoiset", tohtori Anturainen pohdiskeli raapien karvaisia korvantaustojaan ja katseli morsiamensa uusimpia ostoksia. "Melko pömpöösit, mutta eiköhän tästä selvitä. Ainahan voimme syödä keittiössä." Epäuskoisen hämmentyneenä hän suuntasi portaat aikomuksenaan kestää kerralla loputkin pesää hullun lailla rakentavan morsiamensa päähänpistot.

Korvakorun osat, Sibelius -postimerkki ja silkkinauha muuttuivat kitsch-tauluiksi.

"Eikö ole ihanaa! Ihmiset ovat niiiin söpöjä! Tuollaisia palleroisia höpösiä", tuleva rouva lirkutteli ja hieroskeli tunteikkaana pyöristynyttä massuaan. Tohtori nyökytteli vaiteliaana ja katseli jokseenkin mauttomia tauluja, jollaisia niin usein näkee höpsähtäneiden vanhojenpiikojen seinillä. "Höpösiä hyvinkin. Mutta mihin kummaan nuo ripustetaan?"

Käsin kirjailtu hassukauluksista vauvaa esittävä sohvatyyny.

"Tietysti tuon söpön sohvan luo, eikö vain! Siinäkin on tuollainen ihana ihmisjuttu. Nehän ovat ihan kuin pikkuinen ihmulilauma", neiti sirkutti ja pöyhi hellästi vauvatyynyä. Herra Anturainen mumisi ymmärtäväisesti vastaukseksi ja yritti olla välittämättä morsiamensa yli-imelästä sisustusmausta. "Tai tuon lutuisen pöydän yläpuolelle?!" innostunut kissaneiti hihkaisi riemuissaan kaikista mahdollisuuksista. "Kuulostaa minusta hiukan turhan..." herra Anturaisen lause katkesi ovenkolkuttimen ääneen. "Kuka kumma siellä on? Emme kai me odota vieraita?"

Pöytä shakkinappulasta ja vyönsoljesta, kynttilät kakusta.

Oviaukossa odotti kaksi pikkuista, vaaleanpunaista nenää. "Keitäs te olette?", tohtori kummasteli ja katseli kissanpoikia tassuista korvannipukoihin asti. Pennut katselivat kummissaan takaisin. "Kanelin lapsia, setä. Etkö sinä muista meitä?" Herra anturainen näytti yllättyeeltä ja veti lapset oitis sisään lämmittelenään. "No mutta hei, pikkuiset. Siitä onkin kauan kun näin teitä. Miksi ihmeessä te olette kaksin liikkeellä? Tuleeko serkkuni perässä?"

Yhtäkkiä tohtori Anturaisren syliin oli heittäytynyt kaksi nyyhkivää pikku kissaa. "Ä-äiti ei tule... Hän käski meidän tulla tänne, tässä on kirje. Äiti... käski tuoda sen", pikku kissapoika vikisi ja kaivoi taskustaan ruttuisen paperin.

"Joko pikkuiset nukkuvat?" herra Anturainen tiedusteli kun hänen yöpukuinen morsiamensa tassutteli murheellisen näköisenä yläkertaan, missä herra istui lysyssä ruokasalin uuden tuolin selkänojaa vasten lysähtäneenä. Kissaneiti nyökkäsi. "Tein heille vuoteet kirjahyllyyn. Nukahtivat heti lämpimän maidon jälkeen. Onko sinun siskosi?..." Herra Anturainen painoi murheissaan kuononsa  pöytään: "Serkkuni, Kaneli. Hän oli lapsena minulle kovin läheinen. Sääli ettemme olleet yhteyksissä sittemmin. Hän oli niin kiltti. Ja vieläpä tuberkuloosi... voi pikku Kanelia." Kissaneiti kietoi hellästi tassunsa sulhasensa ympärille. "Voi, kultaseni... Olen pahoillani. Me taidamme pitää pennut?"

Mittakaavavirheen voi ottaa myös hyötykäyttöön.

Seuraavalla kerralla taidetaan kurkistaa Villa Dystopian uutuuksia. Ennen seuraavaa Kissankellokartano -postausta ottaisin kuitenkin enemmän kuin mielelläni vastaan nimiehdotuksia tälle kaikenkarvaiselle kissaperheelle. Seuraavaan kirjoitukseen asti ihanaa alkutalvea ja lumisten säiden odottelua kaikille!

Tule hyvä kaappi, älä tule paha kaappi

Pienen taidepaussin (innostuin askartelemaan ja päivittäminen jäi vähille) Villa Dystopian kuulumiset jatkuvat. Tein kirpputorikierrosta Jyväskylän alueella, kun silmääni osui mystinen laatikko, jonka hintalappuun oli määritelty "poneja, nukkekodin huonekaluja yms." Huima neljän euron hinta houkutteli riskinottoon, ja laatikkoa tarkastellessa nukkekotikamaa löytyikin melkoinen satsi. "Ikävä kyllä" tavara oli muovista, heikkolaatuista lundby-koon irtaimistoa. Minun tarkoituksiini löytö oli kuitenkin enemmän kuin mahtava.

Kuten kuvasta näkyy, värit ja materiaalit eivät ole laadukkaimpia mahdollisia. Toimiva runko kannattaa kuitenkin aina hyödyntää.

Tämä kaappi oli löydöistä yhtäaikaisesti surkein ja paras. En ymmärrä, miten kukaan on saanutr päähänsä tehdä noin typerän kalusteen: ovet eivät aukea lainkaan! Tuottajan laiskuus ja itaruus poiki kuitenkin myös hyötyä: kaapissa ei ole takaseinääkään. Retrokankaan, hauskan paperin, vanhan peilin, maalin ja tikkujen avulla kaapin kääntöpuolelle rakentui tällainen vaatekomero.

Kuvassa vaatetankoon on ripustettu omatekoisia henkareita ja komeron lattiaa koristaa ydintuhosta selvinnyt hajuvesipullo. En ymmärtänyt laittaa kuviin mitään mittakaavaa havainnollistavaa, mutta sanottakoon että kaappi on kymmenisen senttiä korkea. Seuraavaksi on varmaankin edessä vaatteiden ja kenkien väkerrys kaapin täytteeksi... Saa nähdä kuinka se onnistuu näin pienessä mittakaavassa.

Myös Villa Dystopian lastenhuone alkoi vihdoin hahmottua kirppikseltä saapuneen keltaisen sängyn ympärille. Sänky kaipaa vielä kipeästi parantelua, mutta nyt välikatsaukseen:

Kuvassa näkyvä kaasunaamaripäinen ankka ei ole lajinsa ainoa: samantapaisia söpöläisiä valmistui kumihanskan paloista, hassun muotoisista helmistä ja pimeässä loistavasta massasta neljä kappaletta. Kunhan näitä "lataa" päivällä auringossa tai lapun luona, ne hehkuvat yöllä aavamaisen vihreää säteilyvaloa Villa Dystopian hiljaisuudessa. (Ja houkuttavat hehkullaan talonkorkuiset hirviöt nuuskimaan kummajaisia.)

Seuraavalla kerralla vilkaistaan todennäköisesti Kissankellokartanon uusia kuulumisia ja uusinta hullua keksintöäni, ihmiskitschiä. Siihen asti kuitenkin näkemiin, ja muistakaa kaikki selvittää  lähimmän väestönsuojan koko, sijainti ja varustelutaso!

Nukkekoti nukkekodissa

Tein parhaani saadakseni hiukan parempia kuvia edellisessä Kissankellokartano -postauksessa olleista näperryksistäni. Annetaan siis herra Anturaisen repiä hiukan viiksiä päästään ja vilkaistaan, mitä hullutuksia hänen morsiamensa on mennyt ostamaan.

Tapetit vanhanaikaiseen tyyliin kangasta, henkarissa roikkuva mekko pitsiä.

"Kultaseni, tuohan on aivan pikkuruinen. Miten sinä höpsö luulit voivasi sisustaa sen? Tassusi hädin tuskin mahtuvat tuonne", nuori tohtori moitti lempeästi ja tiiraili nuorikkonsa kaappiin rakannettuun nukketaloon. "Pinseteillä, senkin villieläin", tuleva rouva Anturainen tuhahti naurua peitellen ja alkoi availla kääreistään esimmäisiä pikkuruisia (ja herra A.n makuun hävyttömän kalliita) huonekaluja.

Kattokruunu helmestä, pöytä paperista ja Tiimarin palikkahelmestä. Peili on paljetti.

"Katso, muruseni! Eikö ole hurmaava pikku kampauspöytä! Löysin ihanan kukkamaljakon ja peilinkin! Sinun on pakko ihailla näitä, eikö olekin", nuori morsian hihkui ja hypisteli huonekaluja hellästi pennun odottamisesta hiukan turvonnein tassuin. Herra Anturainen hymähti lempeästi ja pudisteli päätään nuoren kissaneidin höpsöydelle.

Kirjat paperista ja puusta, hylly kahvinsekoittimesta.

"Ja tämä kirjahylly... Voi samettianturaiseni, olen aivan pyörryksissä. Kiitos hirmuisesti rahoista", morsian lirkutti. Tohtori Anturainen painoi otsansa tassuaan vasten ja huokaisi. "Minäkin olen pyörryksissä, kultaseni."

Sänky on päällystettyä pahvia ja hammastikkuja, jakkara kangasta. Pesukaappi on myöskin n iitä ihania Tiimarin kuutiohelmiä, pesuvati paljetti ja kannu väsätty paperista. Alakerran kaakeliuuni on vielä hiukan keskeneräinen (alhaalta tai ylhäältä puuttuu pätkä), mutta perusteet näkee jo. Runkona on muovinen lankarulla. Nukkekodin nukkekodin nukkekoti on tulsästi helppouden vuoksi paperista.

"Voi, en malta odottaa että pikku tyttösemme pääsee leikkimään tällä! Tottahan se on tyttö, eikö vain? Äh... No, tästä suloisesta karusellista pitäisi poikakin!" Kissaneiti sulki haaveilevana silmänsä ja silitteli lelujaan hellästi. "Nuo taitavat olla enemmän sinulle kuin pennulle",  hänen sulhasensa huomautti leikillisesti.

Tämän hulluuden rakennusmateriaaleina on käytetty muovailumassaa (hevot), pitsiä, pahvirasian kantta sekä  kissanruokapaketin pahveja ja silkkipaperia. Värit putkiloista.

Näiden hulluuksien lisäksi askertalin vielä kärsineen syystakin napeista ja vanhan korvakorun osasta sekä helmikoristeisesta nauhasta tarjoilulautasen: kuumaliimahulluus iski heti kun sain ikioman mönjäpistoolin mieheltäni. Seuraavissakin postauksissa nähdään siis todennäköisesti liimailuja. Allaolevassa kuvassa käsitystä astian koosta, kaverinaan kihlasormukseni.

Seuraavan postauksen sisältö on vielä hämärän peitossa. Muistutan kuitenkin, että vaikka palikkakailpailun virallinen aika onkin ohi, koska oikeaa vastausta ei ole löytynyt, taisto jatkuu. Eli ensimmäisestä oikeasta vastauksesta (kommenttiboksiin vaan) lähtee tarvikkeita postiin. Seuraavaan kirjoitteluun asti näkemiin, iloista alkutralvea ja muistakaa kaikki käyttää kyllin lämpimiä sukkia!

Kissankellokartanon makuuhuone uusine lisukkeineen.

Näperryksiä ja kuinka ne tehdään

Tällä kertaa luodaan silmäys Villa Dystopian hurmaavan omituiseen maailmaan ja selvitetään, kuinka muutama enemmän tai vähemmän omatekoinen esine on saanut alkunsa. Ensimmäisenä katsotaan, kuinka syntyy vanhanaikainen lääkeruisku helposti ja lähes ilmaiseksi. Kaikkia esitettyjä ideoita saa kopioida vapaasti, kunhan niitä ei väitä omikseen.

Tällaisen askarteluun tarvitaan ainoastaan "tappipäinen" nuppineula (jota voi tarpeen mukaan lyhentää terävästä päästä), kaksi pientä, tarkoitukseen sopivan väristä helmeä (mieluiten läpinäkyviä tai metallinvärisiä), ruiskun säiliöosan pituinen pätkä vanupuikon vartta ja korvakorun takakappale. Osat ladotaan nuppineulaan kuvanmukaisesti ja säiliöosan ja pienen helmen väliin ja helmeen ruiskaistaan liimaa osien karkuunlähdön välttämiseksi. Aitouden lisäämiseksi säiliöön voi liimata  tai piirtää mitta-asteikon.


Seuraavaksi jaan kaikille vinkin siitä, miten muovisia Lundby- tai vastaavia nojatuoleja ja sohvia saa tuntuvasti kauniimmiksi (tai kärsineemmiksi).

Jalkansa menettäneelle sohvalle on kuvissa liimattu askarteluliimalla samettipäällys sekä pitsiä peittämään muovinen alaosa. Myöhemmin, kun sohva on löytänyt tiensä läpi sivilisaatiomme tuhon, se on kokenut lisää kohentelua: kangasta on sopivilta kohdin irroiteltu muovista ja leikelty repaleiseksi. Rei'istä on  sitten työnnetty kankaan ja muovin väliin vanua, jonka saa kernaasti jättää hiukan pursuilemaan.

Lämmin kiitos tämän lookin "suunnitteluavusta" kuuluu 1:1 kissoilleni, jotka kovasti haluaisivat stailata 1:1 huonekalumme samaan tyyliin.

Koska lelut ovat ihania ja koska niitä on hauskaa askarrella, myös ydintuhon kokeneessa talonrähjässänikin täytyy olla niitä, aidossa retrohengessä tietysti. Rakennuspalikkoihin käyttämäni kuutionmuotoiset puuhelmet (Tiimarista) ovat niin monikäyttöisiä, että suosittelen ehdottomasti tutkimaan, onko lähimmässä liikkeessäsi vielä jäljellä niitä! Palikoissa käytin melko keskikokoisia, pussiin sisältyi myös suurempia ja pienempiä. Aion myöhemmin näyttää, mitä muuta niistä voi muun muassa keksiä. Nyt kuitenkin: opettavaiset rakennuspalikat!

Mainitsemani puuhelmet ovat valmiiksi kuvanmukaisen värikkäitä, joten ne eivät kaivanneet muuta kuin sopivia kuvallisia paperipaloja reikien peittämistä ja tyylin viimeistelyä varten. Kuvat (tai numerot, aakkoset, minkä tahansa) voi piirtää itse kuten minä tein, mutta todennäköisesti myös netistä voi tulostaa tarkoitukseen sopivia printtejä. Jos askartelulaatikoiden syvyyksistä löytyy sopivaa lakkaa, sen voi tietysti huitaista suojaamaan liimattuja kuvia.

Palikoiden koko

Viimeisenä vilkaistaan, miten käy puuvalmiin, Jyväskylän Sinooperin loppuunmyynnistä mukaan lähteneen vetokärryn (ja kuinka esineistä ylipäätään saadaan mahtavan kuluneita ja retroja, kuin mummolan vintiltä kaivettuja.)

Kun kärrystä on hietto pois pahimmat rosoisuudet ja terävät reunat, lähmäistään pintaan maali. Kannattaa suosiolla valita näyttäviä, jopa räikeitä värejä, sillä ne ovat paitsi ihanan nostalgisia, myös kuluvat prosessin edetessä haaleammiksi. Jos haluat aikaansaada hulvattoman, retrohenkisen lopputuloksen, uskaltaudu kokeilemaan epäsovinnaisiakin väriyhdistelmiä.

Kun värit ovat pinnassa, kaivetaan uudelleen esille (karkea) hiomapaperi. Ja nyt tulee tärkeä osuus: kulutuksen ei tarvitse eikä pidä olla tasaista. Älä läpikäy yhtä huolellisesti joka neliösenttiä, vaan keskity luomaan paremmin ja huonommin säilyneitä pintoja jättämällä osa alueista lähes koskemattomiksi ja hiomalla osasta maali lähes kokonaan pois.

Viimeistele käsillä oleva esine: kiinnitä, piirrä tai maalaa tarvittavat yksityiskohdat. Tässä vetokärry on saanut loppusilauksensa o,1 mm tussilla (nimi perälaudassa sekä pyörien akselit) sekä Keskisuomalaisen mahtavan mainoskassin vanhanaikaisilla paloilla. Pidäthän mielessä, että "ennenvanhaan" on oltu paljon säästäväisempiä, joten sanomalehteä voi käyttää vaikka mihin (mm. seinänrakojen tilkitseminen, lahjojen ja pakettien kääriminen, eristys, lasten askartelut...).  Mikäli vanhannäköistä paperia ei ole saatavilla, pääset samaan lopputulokseen maalaamalla sanomalehden tektiosioita tai muuta tekstiprinttiä vahvalla teellä tai kahvilla.

Lopuksi käynnistetään pieni leikkimielinen kilpailu, jossa osallistumisaikaa on 7.11 2012 asti. Tehtävänä  on tunnistaa kaksi juttua:
1) Punaisen rakennuspalikan mystinen symboli (ei numero kolme vaan se toinen kuva )sekä
2) kärsineen vetokärryn nimen (perälaudassa) alkuperä.
Ensimmäisenä oikean vastauksen tienneelle, tai mikäli oikeita vastauksia ei löydy, parhaiten tai hauskimmin vastanneelle lähtee tusina iloisenväristä kuutiohelmeä (sama koko kuin kuvissa) rakennuspalikoiden materiaaliksi. Rohkeasti arvaamaan!

Seuraavalla kerralla palataan taas Anturaisen perheen pariin ja katsotaan, mitä nukkekodin nukkekoti pitää sisällään. Siihen asti Sienipilviä ja romantiikkaa kiittää lämpimästi ja muistuttaa, että säteilysairaus on vakava juttu: vaikka olisit janoinen, älä koskaan juo radioaktiivista vettä, virvoitusjuomaa tai alkoholia, ellei kyse ole hengenvaarasta!

Herra Anturainen voittaa pokerissa

Tänään kurkistetaan millaiset seuraukset levottoman nuorenherran äkillisellä rahansaannilla on, eli millaisia kalusteita Kissankellokartano pitää sisällään (ja kuinka osa niistä on tehty). Samalla saadaan hiukan sisäpiirin tietoja nuorenparin elämästä.

Hyllyt ja lautanen verkkokaupasta, matto kirja, auto ja elefantti äidiltä saatuja, papukaijat ja apina kirpputorilöytöjä, lasipöllö ja -siili Tallinnan tuomisia. Seepra valmistettu muovailumassasta, pöytä itse puulevystä maalaten, jalkana komea shakkinappula.

Voitettuaan mukavan summan rahaa kotikaupungin pokeriveikoilta herra Anturainen palaa kotiin huolettomassa, edesvastuuttomassa ja juovutusjuomilla marinoidussa mielentilassa, luovuttaa jalomielisesti voittonsa ilahtuneelle morsiamelleen ja paneutuu kerälle olohuoneen matolle päätään selvittämään. Ovela kissaneitonen huomaa tilaisuutensa tulleen ja livistää oitis kaupungille tekemään hulppeita hankintoja: kun on näin komea kartano, sopii kai kalustuksenkin olla koreaa. 

Herätessään seuraavana päivänä nuori tohtori ei viitsi kummemmin hämmästyä uusista kirjahyllyistä, vaan alkaa tyynen huonovointisena purkaa kaukomailta tuomiaan (tai kaukosatamien uhkapeliluolista voitettuja) erikoisuuksia hyllyihin. Kun hän suuntaa yläkertaan "aamiaisineen" aikomuksenaan ehdottaa morsiamelle perin synnillistä rasvaisen purtavan hankkimista hän kuitenkin mykistyy täysin.

Herra anturaisen hiiritohvelit on ommeltu omin pienin kätösin, "aamiaispullo" on sahattu juomansekoittimesta. Vaunut ovat äidiltäni, nukkekoti verkkokaupasta ostettu (puuvalmiina) astiakaappi. Nukkekodin ja karusellin syntyyn voin antaa perusteellisemman katsauksen myöhemmin.

"Kultaseni, tulisitko apuun? Kureuumani eivät suostu sulkeutumaan", kissamorsian huhuilee makuuhuoneesta. Herra Anturainen raapii päätään. "Toki, silkkiturkkini... Heti kun olet selittänyt minulle, mitä merkillistä rekvisiittaa ruokasali on pullollaan. Onko tämä jonkinlainen performanssi?" hän päivittelee ja kuulee morsiamensa kikattavan viereisessä huoneessa. " No mutta herraseni, et kai sinä väitä että minä olen jonkinlainen perfomaani?! Ei mitään sen tapaistakaan! Nämä ovat sen varalta, että pullasemme on tyttö." 

Hetken tohtori Anturaisen häntä heiluu mietteliäästi. Sitten hän saa suunsa auki. "Tyttö? Eivät pullat voi olla poikia tai tyttöjä, hassu. Pullat ovat..."

Yöpöytä, vaatekaappi, vuode ja tuoli ovat jotakin vanhaa settiä. Tyynyt ja patja on ommeltu itse, samoin simpukankuoren muotoon tikattu tuolinpehmuste. Valkoinen jakkara on syntynyt lankarullasta, kankaasta ja suuresta napista, pikkupöytä puolestaan korvakorusta ja shakkinappulasta.

"Sinähän sanoit olevasi tohtorismies!  Et kai vain ole narrannut minua? Tottahan sinä ymmärrät, että pullukkaiset pullavaiset kissanpentuset ovat poikia tai tyttöjä. Ja  minä niin toivoisin, että tämä olisi tyttö... Tuo nukkekoti oli niin soma, etten voinut olla ostamatta sitä. Kerrassaan ihana, eikö vain?!" tyttömäisesti hihittäen tuleva rouva Anturainen viskasi korsettinsa takaisin kaappiin. "Tästä lähtien olen ilman. Juorukellot puhukoon vapaasti, minä haluan sisustaa ja syödä pullaa vapaasti."

Kissankellokartanon tarina jatkuu ja irtaimistoa vilkaistaan myöhemmin lisää, ensi kerralla kuullaan kuitenkin Villa dystopian uusia kuulumisia. Jos jokin esine jäi kuvissa epäselväksi, mutta sen ulkoasu tai valmistus kiinnostaa, mainitse asiasta niin toimitan selventäviä kuvia myöhemmin. Nyt Sienipilviä ja romantiikkaa kuitenkin kiittää ja kuittaa ja muistuttaa, että ystävällinen hymy bussikuskille tekee ihmeitä!

Kurkistus Kissankellokartanoon

Seuraavaksi katsaus toiseen, hiukan perinteisempään, nukkekotiini. Kyseessä on jonkun aikanaan itse nikkaroima (melko mielenkiintoisilla väreillä maalaama) kaksikerroksinen talo, jonka alakerran huonekorkeus on vain yhdeksäntoista sentin luokkaa (eli melko tuntuvasti vähemmän kuin 1:12 mittakaavassa). Tämä on periaatteessa kuulunut minulle lapsesta asti, mutta sain kipinän sen kanssa askarteluun reilu vuosi sitten.

 Asukkaiksi olen löytänyt ihania Sylvanian families -silkkikissoja! Itse asiassa metsästin näitä nimenomaisia söpöläisiä lelukaipoista kuukausia. Mutta annetaanpa nyt ääni Kissankellokartanon tarinalle.

Levoton nuoriherra Anturainen palaa kotiinsa mukanaan muutakin kuin aiottu tohtorin pätevyys: sulhasensa kainalosta rapistunutta Kissankellokartanoa ihmettelee nuori morsian, joka kantaa mukanaan hurjaa salaisuutta. Maailmalla vietettyjen vuosien aikana Kissankellokartanosta on lähtenyt moni asia: antiikkihuonekalut on ulosmitattu vanhan isotäti Anturaisen epätoivoisiin yrityksiin rahoitaa rauhattoman sisarenpoikansa seikkailuja, palvelijat ovat kävelleet ulos yksi toisensa jälkeen houkuttelevampien palkkojen perässä ja viimeisenä maallisen vaelluksensa on päättänyt isotäti Anturainen itse. Hänen pehmoisten anturoidensa askeltaessa nyt sateenkaaren tuonpuoleisilla niityillä nuorenparin edesottamuksia vartioi enää tädin tuima muotokuva, jota paatunut velkojakaan ei tohtinut lunastaa omaa ruokasaliaan koristamaan.

Keittiön takaseinää on jo muutettu...

 Pörröistä korvaansa raapien nuori tohtori kulkee olohuoneesta keittiöön ja takaisin olohuoneeseen, kaiteensa menettäneitä portaita ruokasaliin, ruokasalista makuuhuoneeseen, jonka katosta roikkuu orpona kynttiläteline, takaisin ruokasaliin ja lopulta kylpyhuoneeseen, jonka rappaus loistaa keskeneräisyydellään ja pesunurkkauksen kaakelit odottavat yhä lattialla laittajaansa. "Näyttää siltä", herra Anturainen mutisee: "että meillä on täällä tekemistä. Onpa totisesti..."


"Mutta onhan meillä sentään vielä pullaa. Niin kauan kuin pullaa riittää, minä olen valmis panemaan tuulemaan!" ilmoittaa nuori morsian ja taputtaa vatsaansa. "Näin hienoa kotia en olekaan ennen päässyt laittamaan. Ja vielä pullaakin... Kyllä meidän kelpaa, muruseni", hän kujertaa vierasmaalaisella aksentillaan ja suikkaa suukon yllättyneen sulhasensa poskelle.

Ruokasali

Mannapuurorapattu kylpyhuone

 Kuten kuvista käy ilmi, talo vaatii vielä aikamoiset määrät laittoa. Vaatimattomilla taidoillani en ole keksinyt erityisen monia mahdollisia uudistuksia, mutta hiljaa hyvä tulee. Kylppärin takaseinä on lähmäisty mannaryyni-liimaseoksella ja maalattu, peseytymisnurkkauksen laatat on saatu remonttiliikkeen roskiin matkalla olevista ylijäämäpaloista. Keittiön takaseinä on koottu perunaleimatulla tapetilla ja kaihtimesta irroitetuilla puutikuilla.

Seuraavalla kerralla tehdään kurkistus siihen, kuinka pörröisen nuorenparin kotiutuminen lähtee sujumaan ja selvitetään samalla, millaisia luurankoja nuoren morsiamen kaapissa lymyileekään. Siihen asti Sienipilviä ja romantiikkaa toivottaa ihanaa alkutalvea ja muistuttaa, että sitä naapurin mummoa kannattaa tervehtiä!

Makuuhuone ja joulukoristeen rungosta tuunattu lamppu